Kansanedustajat yli puoluerajojen: Kaivoslakiin kaavaillut muutokset riittämättömiä - myös Rautalampi mainittu
Useiden puolueiden kansanedustajista koostuva Love Saimaa -ryhmä katsoo, että kaivostoiminta ei ole Suomessa kestävällä pohjalla.
- Nykyisellään kaivoslaki ei turvaa kunnolla paikallisten ihmisten ja elinkeinojen asemaa. Nyt on hyvä tilaisuus korjata laki, kehottaa Jukka Kopra (kok.).
Kaivoslain uudistaminen on ollut valmistelussa jo pitkään.
Ryhmän kansanedustajat pitävät tähän mennessä kaavailtuja muutoksia kaivoslakiin täysin riittämättöminä.
- Ihmiset ympäri Suomea ovat hyvästä syystä nousseet puolustamaan elinympäristöään. On eduskunnan uskottavuuden kannalta tärkeää, että laista tulee kaivosseutujen asukkaiden kannalta vahva, tähdentää keskustan lappeenrantalainen kansanedustaja Ari Torniainen.
Ryhmän tiedotteessa mainitaan myös, että Pohjois-Savossa kaivosvarauksia on tehty muun muassa kansallisvedeksi kutsutun Rautalammin reitin liepeiltä Etelä-Konneveden kansallispuiston ympäristöstä ja Saimaan vesistön rannoilta Leppävirralta.
- Kansallisvesistö on turvattava, vaatii kristillisten Savo-Karjalan vaalipiirin edustaja Sari Essayah.
- Ulkomaiset kaivosyhtiöt käärivät voitot ja meille jää vain ongelmat ja jätteet, jos laista ei tehdä kunnollista, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä Lappeenrannasta.
- Leppävirralla on jo aiempia huonoja kokemuksia kaivosyhtiöistä. Lakiin on saatava muutoksia, vaatii vasemmistoliiton Matti Semi Varkaudesta.
Uusin kaivoslakiluonnos sai kovaa kritiikkiä myös ympäristöasioiden huomioimatta jättämisestä.
- Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) juuri valmistuneessa vaikutusarviossa todetaan, että muutosten ei voida nähdä juuri parantavan ympäristönsuojelun tasoa voimassa olevaan kaivoslakiin verrattuna, sanoo vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen.
LOVE Saimaa -ryhmän kannanotosta uutisoivat mm. Suomenmaa ja Puumala-lehti.